sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Prosenttitaidetta

Salon kaupungintalon kustannusarvio on noin 12,5 miljoonaa euroa. Kaupungissa noudatetun prosenttiperiaatteen mukaan uuteen taloon pitäisi hankkia taidetta 125 000 eurolla. Talous on tiukka, joten päättäjät miettivät, noudatetaanko periaatetta vai. Parhaillaan asia on teknisen lautakunnan käsissä.


x x

- Ostetaanko Salon uuteen kaupungintaloon taidetta?
- Ei taideta.



x x

- Mistä tämä prosenttipuhe oikein on peräisin?
- Kaupungilla on periaate, että rakennuksiin hankitaan taidetta prosentilla rakennuskustannuksista.
- Vai niin. Mikä semmoinen periaate on.
- Se on prosenttiperiaate.
- Vai prosenttiperiaate! Oikea periaatteen ihminen on asian takana sataprosenttisesti


x x

- Minusta uuteen kaupungintaloon pitää ostaa taidetta.
- Miksi ihmeessä? Laitetaan ensin arkiset astia kuntoon.
- Taide kuuluu arkeen. On aina kuulunut. Ajattele vaikka kalliomaalauksia.
- Kuule, kyllä meidän täytyy sentään jotenkin erottua luolaihmisistä.

x x


- Prosentti taiteelle...paljonko se prosentti oikein on?
- Se on sadasosa.
- Aika vähän. Eihän se riitä mihinkään.
- Paljoako ajattelet?
- Eiköhän panna tuhannesosa.



Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 26.9.2010.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Haudalla

Kävin hautausmaalla, kotikadun toisella puolella, haudalla, jolla käyn näihin aikoihin joka vuosi. Nyt olin pari päivää myöhässä "merkkipäivästä". Kaksi koulukaveria kuoli moottoripyöräonnettomuudessa 21. syyskuuta 1976, heti lukion alussa.
Oppikouluaikana pojilla oli bändi, jolle minä tein muutamia laulutekstejä. Kun ensimmäinen runokokoelmani ilmestyi, 30 vuotta onnettomuuden jälkeen, kävin haudalla ikään kuin kertomassa asiasta: tähän on tultu. En usko, että kuoleman jälkeen on toista elämää tai ylipäätään mitään. Meistä jää se, minkä jälkeen jäävät meistä muistavat ja tietävät. Tässä tapauksessa muisto yhteisestä tekemisestä ja kipinä, joka hehkuu edelleen.
Nyt saatoin "kertoa" pojille, että Pyrhösen Kari oli juuri laittanut sähköpostissa demon jo toisesta laulusta, jonka hän on säveltänyt runooni (toisesta kokoelmasta). Tähän on tultu.

torstai 23. syyskuuta 2010

Mikael Wiehe maanpaossa

Innostava, lohduttava, voimaannuttava...mitä vielä? Mikael Wiehen konsertti Turussa Sigyn-salissa eilen oli hieno kokemus ja elämys. Vielä parempi kuin samassa paikassa neljä vuotta sitten, vaikka Wiehe oli tällä kertaa liikkeellä yksin - tai ehkä juuri siksi. Mies ja kitara, vahvat laulut ja tulkinnat, purevat ja hauskat välispiikit. Se on siinä.
Wiehe (64 vuotta) kertoi kiertäneensä vuoden Ruotsia kampanjoimassa Fredrik Reinfeldtiä (45 vuotta) vastaan. Siinä olivat vastakkain vanha kapinallinen ja nuori taantumus!
"Olimme kuin Hi noon -elokuvassa (Sheriffi); tässä kaupungissa ei ole tilaa meille molemmille."
"Minä hävisin!" viittasi Wiehe viime viikonlopun vaalitulokseen, "ja olen nyt maanpaossa Suomessa."
Olen kuunnellut Wieheä autosoittimessa ja ajatellut ahdistuneena Suomen ensi kevään eduskuntavaaleja.

Jag har vänner
som tror det finns en framtid
som tror det finns nåt bättre
nåt bättre än idag
Jag har vänner
i skogarna i Chiapas
på gatorna i Malmö
i Seattle och Prag

Dom finns i hela världen
Jag har dom överallt
Jag har dom i mitt hjärta
Jag har dom i min famn
Dom finns i mina tankar
Dom finns där varje dag
De'e det som ger mig styrka
De'e det som gör mig glad

(Mikael Wiehe: Jag har vänner)

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Voita ja läskiä

Urho Kekkosen loiston vuosina suomalaisten terveyttä kohennettiin Pohjois-Karjala-projektilla. Vai pahennettiin? Ainakin Pohjois-Karjalan väkiluku laski.
     Pekka Puska alkoi 1970-luvulla määritellä terveellistä ruokavaliota. Siihen asti ravintoasioihin oli suhtauduttu leväperäisesti, mutta Puska opetti, että erityisen vaarallisia ovat eläinperäiset rasvat.
     Läskin ja voin vähentäminen kevensi erityisesti rahvaan ruokapöytää. Yhteiskunnan kermaa ei tarvinnut valistaa.
     Makuja on monia, mutta ruoka-asiat eivät ole tieteellisestikään tarkastellen yksiselitteisiä. On väärin yleistää, että rasva olisi pahasta, sillä rasvoja on erilaisia niin kuin ihmisiäkin: tyydytettyjä ja monityydyttämättömiä.
     Viimeksi MOT-ohjelma kyseenalaisti Pekka Puskan rasvaoppeja. Kovat rasvat eivät ehkä olekaan niin epäterveellisiä kuin on uskottu, mutta ainakin kovaa rasvaa on vaikea levittää pehmeälle leivälle.
     70-luvulla ravitsemusasiat olivat yksinkertaisempia kuin nykyään. Ihraa saatiin porsaasta ja täysmaitoa  lehmästä. Ei tarvinnut miettiä calzonen täytteen ravintoarvoa tai kikhernetahnan koostumusta.
     On hullunkurista kinastella vuonna 2010, opetettiinko suomalaiset 40 vuotta sitten syömään väärin. Rasva ällöttää monia niin, että tihkuva läski ja paksu voi saadaan takaisin ruokapöytään vain väkevällä mainoskampanjalla. Hinta olisi suolainen.
     Syvälliset muutokset ruokailutottumuksiin vievät vuosikymmeniä, mutta eroja voi havaita vuodenaikojenkin välillä.
     Keväällä kaikki haluavat laihduttaa ja kiinteytyä rantakuntoon.
     Syksyllä kaikki on toisin. Päivä lyhenee, sää kylmenee, talvi lähestyy, ja ihminen tarvitsee vararavintoa.
     Syysyönä on syy syödä.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Valelääkärin menestyksen resepti

Kun Lohjan oikeustalolla käsiteltiin valelääkärijuttua, ei tarvinnut miettiä, luettiinko syytteet syystä. Syytetty ei yrittänytkään kiistää, etteikö hän olisi toiminut terveyskeskuslääkärinä ilman vaadittavaa pätevyyttä.
Syyttäjän mukaan valepoliisinakin toiminut valelääkäri piti oikeudenistunnossa jännitystä yllä muilla keinoilla. Juristit kehuivat käräjillä, että valelääkäri näytteli roolinsa hyvin.
Oikeussalissa syytetyllä oli uusi ohjelmisto. Todennäköisesti hänen tuuhea ja sekainen tukkansa oli peruukki, joskin samanlaisia aitojakin kuontaloita näkee.
Mutta oliko parta aito? Entä hartiat? Esiintyikö valelääkäri tyyten valepuvussa?
Totisen syytetyn esiintyminen toi oikeudenistuntoon huvittavia piirteitä, vaikka asia on vakava.
On tuomittavaa, että joku keksii esiintyä lääkärinä ilman koulutusta, ja on huolestuttavaa, että omatekoisilla todistuksilla pääsee harjoittamaan lääkärin ammattia. Enää tällaista ei pääse tapahtumaan, vakuuttavat viranomaiset.
Valelääkärin jäljiltä ei ole paljastunut ainakaan vakavia hoitovirheitä, eikä toivottavasti paljastukaan.


Syyttäjän, puolustuksen, valelääkärin työnantajien asianajajan ja todistajien puheet antoivat mielenkiintoisen kuvan terveydenhuollosta.
Kouluttamaton ihminen pystyi toimimaan lääkärinä vuodeosastolla ja terveysasemalla tukeutumalla vanhempaan kollegaan, kokeneisiin hoitajiin, internetiin ja kirjallisuuteen.
Terveyskeskusta Karjaalla hoitavan Careman asianajaja kertoi, että vastaanotolla hoitajat ohjasivat valelääkärille helppoja potilaita, joille arvioivat kirjoitettavan antibioottia. Hoitaja siis tiesi, mitä tarvittiin, ja kouluttamattoman lääkärin tarvitsi vain kirjoittaa resepti.
Uuden lain mukaan myös hoitajat saavat kirjoittaa rajatusti reseptejä. Valmiudet antava koulutus käynnistyy vasta ensi vuonna, joten vielä joka reseptiin tarvitaan lääkärin kuittaus. Koulutuksen jälkeenkin hoitaja tarvitsee kirjoitusluvan terveyskeskuksen johtavalta lääkäriltä. Siihen tehtävään ei pääse ilman koulutusta.
Valelääkärin lyhytaikainen menestys oli mahdollista, koska terveyskeskuksissa on pula lääkäreistä; oli ainakin vielä kaksi vuotta sitten.


Huijaus onnistui, koska Suomessa ei ole totuttu huijareihin. Me olemme rehellisiä ja uskomme, että kaikki muutkin ovat. Jos joku sanoo olevansa lääkäri, hän on lääkäri. Jos joku näyttää todistuksen, se on aito.
Hyvä niin, jos vaihtoehtona on jatkuva epäily.
Syyttäjä totesi Lohjalla istuntosalin aulassa, että hänen mielestään valelääkärin huijaus onnistui, koska työhönottohaastattelussa hänen asiaansa ei paneuduttu riittävästi.
Voisiko huijauksen onnistuminen kertoa jotain hyvää terveydenhuollosta?
Valelääkärin työpaikalta löytyi aina kokeneempi oikea lääkäri, jolla oli aikaa vastata kysymyksiin, vaikka niiden runsautta joskus ihmeteltiinkin. Samoin vuodeosastolla ja päivystyksessä askaroi hoitajia, jotka ymmärsivät potilaan parhaan ja myös auttoivat auliisti nuorta lääkäriä.
Heikointa lenkkiä tuetaan. Hyvä niin.
Julkaistu Salon Seudun Sanomissa 17.9.2010

perjantai 10. syyskuuta 2010

Muovihuulet

Tavastia-klubin sivuilla on julkaistu vanhoja keikkakalentereita Historia-otsikon alla.
     Löytysiköhän sieltä...
Ei muuta kuin kokeilemaan hakusanaa "Muovihuulet" - ja katso: päivämäärältä 3.7.1981 löytyy tietoa, että toisessa kerroksessa esiintyy Muovihuulet. Tarjolla on myös filmejä. Tytöt pääsevät sisään ilmaiseksi klo 19-20.
    Muovihuulet oli lyhytikäinen salolaistrio, joka keikkaili muutaman kerran keväällä ja kesällä 1981. Bändi esitti minun säveltämiäni ja sanoittamiani kappaleita. Soitin bändissä kitaraa ja lauloin. Kari Saarinen soitti myös kitaraa, ja Arto Pasma rummutti. Kokoonpano olis siis: gr, gr, dr.
     Tavastian keikan teimme Karin kanssa kahden kitaroiden kanssa. Soitimme oman matskun lisäksi yhden Moog Konttisen Kontran kappaleen ja yhden Reino Helismaan. Omaa musiikki riitti runsaaksi puoleksi tunniksi, missä ajassa ehdimme soittaa 17 kappaletta! Muovihuuliin verrattuna Ramonesinkin biisit olivat pitkiä!
     Kokosin bändin, sillä halusin kokeilla, kuinka helppo elmujen kultaisina vuosina oli päästä esiintymään. Aika helppoa se oli.
     Pikkukeikka Tavastialla oli "muusikkourani"  huippuhetki, mutta aika hienoa oli myös soittaa Valkealassa juhannusfestivaaleilla - samaan aikaan, kun päälavalla esiintyi Hanoi Rocks.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Poika lähti sivariin

Poika aloitti eilen siviilipalvelukseen liittyvän kuukauden mittaisen koulutusjakson. Sen jälkeen hän siirtyy suoraan palveluspaikkaansa, jonka hän on hankkinut itse. Tästä hyvästä poika sai heti yhden päivän kuntoisuuslomaa; siis siitä hyvästä, että teki työn viranomaisten puolesta.
   Hiljainen kamppailu militarismia ja asekeskeistä konfliktinratkaisua vastaan jatkuu perheessämme jo toisessa polvessa. Aikaisemmat polvet taistelivat toisin: isäni jäi isättömäksi 4-vuotiaana, kun hänen isänsä katosi jäljettömiin jatkosodassa. Viemme joka kevät kukkia haudalle, johon isoisäni nimi on kaiverrettu. Minulle käynti muistuttaa sodan järjettömyydestä ja pakottaa miettimään, kuinka pieniä sodan aikaiset vahingot ovat sodan seurauksiin verrattuna.
   Aloitin oman siviilipalvelukseni myös syyskuun alussa, mutta 28 vuotta sitten! Silloin ei ollut erillistä koulutusjaksoa, mutta koko palvelus oli vuoden mittainen niin kuin nykyäänkin. Suoritin palvelukseni pienen kunnan kunnantoimistossa mmun muassa esityslistoja ja pöytäkirjoja kirjoittaen. Palvelusaika oli tehokas kunnalliselämän kurssi.
    Siviilipalvelus on esimerkiksi asevelvollisen ajankäyttöä vertailtaessa vapaampaa kuin asepalvelus. Myös kuri työpaikoilla on "siviilikuria". Palvelusaika on kuitenkin kaksinkertainen lyhyimpään asepalvelukseen verrattuna.
   Minusta sivarin rangaistusluonne ilmenee palvelusajan pituutta paremmin siinä, että paikkoja ei ole tarjolla ja että aseistakieltäytyjän pitää itse hankkia palveluspaikkansa. Moni paikka ei myöskään tarjoa asuntoa, joten sekin pitää hankkia itse. Nuorimmat asuvat näin helposti kotonaan suorittaessan palvelusta, mikä puolestaan lisää eri palvelusmuotojen välistä eroa.
   Siviilipalveluspaikkoja on tarjolla liian vähän. Aseistakieltäytyjien liiton mukaan (kirje sivareille 27.5.2010) Lapinjärven legioona (palveluspaikkaa koulutuskeskuksessa odottavat sivarit) kasvaa. Esimerkiksi kotikaupunkimme Salo ei ota tänä vuonna ainuttakaan sivaria. Säästösyistä? Toivottavasti kyse ei ole asenteista!
   Siviilipalvelus on jo niin pitkäaikainen ja olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa, että ei luulisi olevan vaikea järjestää sitä kunnolla. Palveluspaikka hyötyy puoli-ilmaisesta työvoimasta. Sairaanhoitopiirit esimerkiksi oikein varta vasten hakevat koulutettuja sivaripsykiatreja.