maanantai 13. kesäkuuta 2011
maanantai 28. helmikuuta 2011
Kasvislihaa
Tuossa on jänis ja tuossa porkkana. Kumman syöt?
Lihansyöjä hotkaisee jäniksen, jolloin jänis pitää ensin tappaa. Kasvissyöjä syö porkkanan, ja jänis kuolee nälkään. Niin tai näin, pupulle käy huonosti.
Kun koululaiset valitsevat kasvis- ja liharuuan välillä, moni jättää kasvisruokapäivän väliin.
Toisaalta tällaista käytöstä voi pitää nirsoiluna, mutta toisaalta uutinen kertoo hyvinvoinnista: kaikki lapsiperheet eivät elä kurjuudessa, jos teineillä on varaa jättää ilmainen ateria väliin ja käydä pitsalla.
Kasvis- ja liharuuan raja hämärtyy.
Lenkkimakkaraa on pilapuheissa pidetty kasvisruokana, koska siinä on enemmän jauhoja kuin oikeaa lihaa.
Pilailusta piittaamatta elintarviketeollisuus on jatkanut soijanakkien reunustamalla tiellä. Nyt mainoksissa ja lihatiskillä myydään vilja- ja rypsiporsasta.
Sinänsä kasvi- ja eläinkunnan yhdistämisessä ei ole mitään uutta. Lanttukukko on vanha karjalainen perinneherkku. Vehnäterrieri sen sijaan ei kuulu ainakaan suomalaiseen ruokavalioon.
Porsaasta puhuttaessa viljalla ja rypsillä halutaan kertoa, mitä porsas syö ennen kuin se itse syödään.
Nykyään sen uskaltaa tehdä. Ennen oli toisin. Tuskin valmiiksi viipaloitu sika olisi mennyt kaupaksi edes steriilisti pakattuna, jos sitä olisi myyty ruuantähdepossuna.
Kasvisruokavalion korostamisella sianlihalle halutaan luoda samanlainen myönteinen mielikuva kuin kananmunille, joita myydään munijan fyysisellä ja henkisellä statuksella. Yksi kana on vapaa, toinen muuten vain onnellinen.
Mihin tällainen kasvien ja lihojen miksaamien johtaa? Onko joulupöydässä jonain päivänä pääruokana olkipukki?
Lihansyöjä hotkaisee jäniksen, jolloin jänis pitää ensin tappaa. Kasvissyöjä syö porkkanan, ja jänis kuolee nälkään. Niin tai näin, pupulle käy huonosti.
Kun koululaiset valitsevat kasvis- ja liharuuan välillä, moni jättää kasvisruokapäivän väliin.
Toisaalta tällaista käytöstä voi pitää nirsoiluna, mutta toisaalta uutinen kertoo hyvinvoinnista: kaikki lapsiperheet eivät elä kurjuudessa, jos teineillä on varaa jättää ilmainen ateria väliin ja käydä pitsalla.
x x x
Kasvis- ja liharuuan raja hämärtyy.
Lenkkimakkaraa on pilapuheissa pidetty kasvisruokana, koska siinä on enemmän jauhoja kuin oikeaa lihaa.
Pilailusta piittaamatta elintarviketeollisuus on jatkanut soijanakkien reunustamalla tiellä. Nyt mainoksissa ja lihatiskillä myydään vilja- ja rypsiporsasta.
Sinänsä kasvi- ja eläinkunnan yhdistämisessä ei ole mitään uutta. Lanttukukko on vanha karjalainen perinneherkku. Vehnäterrieri sen sijaan ei kuulu ainakaan suomalaiseen ruokavalioon.
x x x
Porsaasta puhuttaessa viljalla ja rypsillä halutaan kertoa, mitä porsas syö ennen kuin se itse syödään.
Nykyään sen uskaltaa tehdä. Ennen oli toisin. Tuskin valmiiksi viipaloitu sika olisi mennyt kaupaksi edes steriilisti pakattuna, jos sitä olisi myyty ruuantähdepossuna.
Kasvisruokavalion korostamisella sianlihalle halutaan luoda samanlainen myönteinen mielikuva kuin kananmunille, joita myydään munijan fyysisellä ja henkisellä statuksella. Yksi kana on vapaa, toinen muuten vain onnellinen.
Mihin tällainen kasvien ja lihojen miksaamien johtaa? Onko joulupöydässä jonain päivänä pääruokana olkipukki?
Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomien
viikonvaihdesivuilla 27.2.2011
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Puuhevonen porauslautalla
Taskukokoisia päätelaitteita myydään mielikuvilla, mutta bisneksessä hallitaan myös kielikuvat.
Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop vertasi yhtiötä palavalla öljynporauslautalla seisovaan mieheen. Elopia itseään taas on sanottu Microsoftin lähettämäksi Troijan hevoseksi, joka tuo vihollisen Nokian sisälle.
Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila on Shellillä kuullut öljystä, mutta puuhevosta hän ei lähtenyt obduktoimaan vaan sanoi höpöhöpö.
Mutta metaforat sikseen. Nyt puhutaan asiat suoraan halki tietoperäisesti asiapohjalta:
– Nokialla menee huonosti.
– Ehkä, mutta onhan se edelleen maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.
– Niin on, vielä, mutta kuinka kauan?
– En minä vaan tiedä, eikä kai kukaan muukaan.
– Siinä näet. Huonosti menee.
– Nokian tuotekehittely on ihan tuuliajolla. Vuosikaudet on keskitytty vääriin asioihin.
– Esimerkiksi mihin?
– Mihin ja mihin! Älä jankkaa. Kaikkihan sen tietävät, että vääriin!
– Kuka sitten on?
– Yhdysvallat.
– Noinkohan on?
– Mauri Pekkarinen on samaa mieltä.
– No, kyllä se sitten on totta.
– Minä sanoin jo aikaa sitten, että jonain päivänä Nokia lähtee Salosta, ja se on koko Salon ja Suomen loppu.
– Eihän Nokia ole Salosta lähtenyt.
– No, ei vielä, mutta kun se jonain päivänä lähtee, muista, että minä sanoin, että jonain päivänä se lähtee.
Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop vertasi yhtiötä palavalla öljynporauslautalla seisovaan mieheen. Elopia itseään taas on sanottu Microsoftin lähettämäksi Troijan hevoseksi, joka tuo vihollisen Nokian sisälle.
Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila on Shellillä kuullut öljystä, mutta puuhevosta hän ei lähtenyt obduktoimaan vaan sanoi höpöhöpö.
Mutta metaforat sikseen. Nyt puhutaan asiat suoraan halki tietoperäisesti asiapohjalta:
x x x
– Ehkä, mutta onhan se edelleen maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.
– Niin on, vielä, mutta kuinka kauan?
– En minä vaan tiedä, eikä kai kukaan muukaan.
– Siinä näet. Huonosti menee.
x x x
– Esimerkiksi mihin?
– Mihin ja mihin! Älä jankkaa. Kaikkihan sen tietävät, että vääriin!
x x x
– Jorma Ollila sanoi, että Eurooppa ja Suomi eivät enää ole kehityksen kärjessä viestintäteknologiassa.– Kuka sitten on?
– Yhdysvallat.
– Noinkohan on?
– Mauri Pekkarinen on samaa mieltä.
– No, kyllä se sitten on totta.
x x x
– Eihän Nokia ole Salosta lähtenyt.
– No, ei vielä, mutta kun se jonain päivänä lähtee, muista, että minä sanoin, että jonain päivänä se lähtee.
Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 20.2.2011
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Kirjailija myy kustantajaa
Kirjoja mainostetaan, mutta kustantajien, kirjailijoiden ja nimikkeiden määrään suhteutettuna vähän ja harvoissa tiedotusvälineissä. Helpompi on saada tieto, että tutussa kaupassa on myynnissä tuttua makkaraa kuin että kirjakauppaan on tullut uusia kirjoja.
WSOY:n entinen mainospäällikkö Jussi Keinonen kysyy verkkolehti Kiiltomadossa, kannattaako kirjoja mainostaa. Pienilevikkisistä kirjoista hän toteaa, että niiden mainostaminen on samanlaista tappiollista arpomista kuin niiden kustantaminen.
Pienilevikkistä kirjallisuutta julkaisevat niin suuret kuin pienet kustantamot, eikä koskaan tiedä, mistä kirjallisuudesta tuleekin suurta.
Viime vuonna kohistiin kirjailijoiden ja kustantajien suhteista; kaikki kirjailijat kun eivät halua esiintyä oman kirjansa saati kustantajan mannekiinina.
Keinonen tekee selvän eron mainonnan ja muun julkisuuden välillä: mainonnalle ostetaan mediasta tilaa, mutta lehtijuttu tai kirjailijan esiintyminen eivät ole mainontaa.
Näinhän se menee, mutta maksetulla tai median maksutta antamalla julkisuudella voi olla sama vaikutus.
Sofi Oksasen kustantajan valinta oli viime syksynä suuri kulttuuriuutinen. Moni lehti julkaisi esimerkiksi STT:n jutun, jossa Oksanen sanoi Teos-kustantamoon päätymisen olleen eettinen valinta. Teos vei voiton ”riskejä kaihtamattomalla kustannusohjelmallaan, joka kasvattaa tuleva polven kirjailijoita”, ja Oksanen valitsi Teoksen, vaikka ”sopimus ei ollut taloudellisesti paras, jonka hän olisi voinut saada”.
Kun Oksanen saa seuraavan kirjansa valmiiksi, kustantaja varmasti markkinoi sitä. Kirjailija ainakin markkinoi kustantajaa, ja tiedotusvälineet levittävät kiinnostavan kirjailijan sanomaa mielellään.
Anja Snellmanilta ilmestyy ensi syksynä romaani, joka juhlistaa hänen 30-vuotista taiteilijuuttaan. Yhden kirjailijan tuleva kirja ei ehkä olisi niin suuri uutinen, jos ei samalla kerrottaisi, että tutuksi tulleen Otavan sijasta sen julkaisee
WSOY:ltä muutama vuosi sitten lähteneiden johtajaveljesten Siltala.
”Halusin Siltalan kustantajaksi juhlavuoden teokselleni, sillä pienen kustantamon käsityön maku ja kiireetön, henkilökohtainen kontakti kustantajaan tuovat mieleen uran alun”, sanoi Snellman STT:n lähettämässä jutussa. Sanat olivat sellaisinaan myös kustantajan kotisivuilla.
Dekkaristien osuuskunta Crime Time on saanut paljon julkisuutta. Crime Timessa on mukana tunnettuja kirjailijoita, jotka yrittävät kasvattaa uudella järjestelyllä tulojaan esimerkiksi siten, että kirjoja mainostetaan aiempaa vähemmän.
Osuuskunta aikoo tänä vuonna julkaista puolen tusinaa kirjaa. Mitään mainostettavaa ei vielä edes ole. Toistaiseksi tunnetut kirjailijat markkinoivat uutta kustantamoaan.
WSOY:n entinen mainospäällikkö Jussi Keinonen kysyy verkkolehti Kiiltomadossa, kannattaako kirjoja mainostaa. Pienilevikkisistä kirjoista hän toteaa, että niiden mainostaminen on samanlaista tappiollista arpomista kuin niiden kustantaminen.
Pienilevikkistä kirjallisuutta julkaisevat niin suuret kuin pienet kustantamot, eikä koskaan tiedä, mistä kirjallisuudesta tuleekin suurta.
Viime vuonna kohistiin kirjailijoiden ja kustantajien suhteista; kaikki kirjailijat kun eivät halua esiintyä oman kirjansa saati kustantajan mannekiinina.
Keinonen tekee selvän eron mainonnan ja muun julkisuuden välillä: mainonnalle ostetaan mediasta tilaa, mutta lehtijuttu tai kirjailijan esiintyminen eivät ole mainontaa.
Näinhän se menee, mutta maksetulla tai median maksutta antamalla julkisuudella voi olla sama vaikutus.
Sofi Oksasen kustantajan valinta oli viime syksynä suuri kulttuuriuutinen. Moni lehti julkaisi esimerkiksi STT:n jutun, jossa Oksanen sanoi Teos-kustantamoon päätymisen olleen eettinen valinta. Teos vei voiton ”riskejä kaihtamattomalla kustannusohjelmallaan, joka kasvattaa tuleva polven kirjailijoita”, ja Oksanen valitsi Teoksen, vaikka ”sopimus ei ollut taloudellisesti paras, jonka hän olisi voinut saada”.
Kun Oksanen saa seuraavan kirjansa valmiiksi, kustantaja varmasti markkinoi sitä. Kirjailija ainakin markkinoi kustantajaa, ja tiedotusvälineet levittävät kiinnostavan kirjailijan sanomaa mielellään.
Anja Snellmanilta ilmestyy ensi syksynä romaani, joka juhlistaa hänen 30-vuotista taiteilijuuttaan. Yhden kirjailijan tuleva kirja ei ehkä olisi niin suuri uutinen, jos ei samalla kerrottaisi, että tutuksi tulleen Otavan sijasta sen julkaisee
WSOY:ltä muutama vuosi sitten lähteneiden johtajaveljesten Siltala.
”Halusin Siltalan kustantajaksi juhlavuoden teokselleni, sillä pienen kustantamon käsityön maku ja kiireetön, henkilökohtainen kontakti kustantajaan tuovat mieleen uran alun”, sanoi Snellman STT:n lähettämässä jutussa. Sanat olivat sellaisinaan myös kustantajan kotisivuilla.
Dekkaristien osuuskunta Crime Time on saanut paljon julkisuutta. Crime Timessa on mukana tunnettuja kirjailijoita, jotka yrittävät kasvattaa uudella järjestelyllä tulojaan esimerkiksi siten, että kirjoja mainostetaan aiempaa vähemmän.
Osuuskunta aikoo tänä vuonna julkaista puolen tusinaa kirjaa. Mitään mainostettavaa ei vielä edes ole. Toistaiseksi tunnetut kirjailijat markkinoivat uutta kustantamoaan.
Julkaistu Salon Seudun Sanomien
kulttuurisivulla 16.2.2011
maanantai 14. helmikuuta 2011
Tunnetsä ystävän?
Olemme vain ystäviä.
Tällä fraasilla ilmeisen rakastuneet ja toistensa läheisyydestä yllätetyt julkkikset tapasivat kuvata suhdettaan silloin, kun suomalaisissa kodeissa mietittiin, pitäisikö vanha mustavalkoinen vaihtaa väritelevisioon.
Ja kun suhde päättyi, oltiin edelleen ystäviä.
Nykyään, kun olemme koukussa verkkoon, iltapäivälehden aamupäivityksen kohusuhde muuttuu aamulehden iltapäivitykseen mennessä yllätyseroksi. Ei siinä välissä ehdi ystävystyä.
Jotkut kiinnostavat julkkissuhteet kestävät sentään pitempään, vaikka hankaluuksia onkin. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat helvettiä, mutta siitä eteenpäin on mennyt huonommin.
Olemme vain ystäviä.
Miten niin vain?
Ystävyyshän on suurinta, mitä on. Rakkautta saa rahalla, ystävyyttä ei.
Mitä paremmin toista ihmistä oppii tuntemaan, sitä vaikeampi hänestä on pitää. Ystävä tekee poikkeukseen. Hänessä sietää piirteitä, joista itsessään haluaa eroon.
Äkkiseltään tuntuu, että vanhan pariskunnan elämä on käpertynyt kovin ahtaaseen kuoreen, kun mamma ja pappa sanovat olevansa toistensa parhaat ystävät, mutta rakkaus ei olisi kestänyt ilman ystävyyttä.
Facebookin yleistyminen on tuonut ihmisille paljon uusia ystäviä ja elvyttänyt vanhoja suhteita.
Facebookissa ystävät tosin ovat kavereita, ja nehän ovat niitä, joita sodassa ei jätetä ja jotka sodan korvikkeena toimivissa pallopeleissä tulevat päälle.
– Mitä se on, kun ystävä leveilee ystävänpäivänä facebookissa Thaimaan-rusketuksellaan?
– Status-päivetys.
Tällä fraasilla ilmeisen rakastuneet ja toistensa läheisyydestä yllätetyt julkkikset tapasivat kuvata suhdettaan silloin, kun suomalaisissa kodeissa mietittiin, pitäisikö vanha mustavalkoinen vaihtaa väritelevisioon.
Ja kun suhde päättyi, oltiin edelleen ystäviä.
Nykyään, kun olemme koukussa verkkoon, iltapäivälehden aamupäivityksen kohusuhde muuttuu aamulehden iltapäivitykseen mennessä yllätyseroksi. Ei siinä välissä ehdi ystävystyä.
Jotkut kiinnostavat julkkissuhteet kestävät sentään pitempään, vaikka hankaluuksia onkin. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat helvettiä, mutta siitä eteenpäin on mennyt huonommin.
x x x
Olemme vain ystäviä.
Miten niin vain?
Ystävyyshän on suurinta, mitä on. Rakkautta saa rahalla, ystävyyttä ei.
Mitä paremmin toista ihmistä oppii tuntemaan, sitä vaikeampi hänestä on pitää. Ystävä tekee poikkeukseen. Hänessä sietää piirteitä, joista itsessään haluaa eroon.
Äkkiseltään tuntuu, että vanhan pariskunnan elämä on käpertynyt kovin ahtaaseen kuoreen, kun mamma ja pappa sanovat olevansa toistensa parhaat ystävät, mutta rakkaus ei olisi kestänyt ilman ystävyyttä.
x x x
Facebookin yleistyminen on tuonut ihmisille paljon uusia ystäviä ja elvyttänyt vanhoja suhteita.
Facebookissa ystävät tosin ovat kavereita, ja nehän ovat niitä, joita sodassa ei jätetä ja jotka sodan korvikkeena toimivissa pallopeleissä tulevat päälle.
– Mitä se on, kun ystävä leveilee ystävänpäivänä facebookissa Thaimaan-rusketuksellaan?
– Status-päivetys.
Pakina julkaistu
Salon Seudun Sanomissa 13.2.2011
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Rillumarei!
Rumarellumarilluma...
Esa Pakarisen syntymän 100-vuotisuuden kunniaksi koottu Rillumarei-revyy on onnistunut lavakappale.
Lauantain (12.2.2011 Kulttuuritalo, Helsinki) ensi-illassa oli kankeutta, joka ei välttämättä lienny kiertueen aikana (revyyhän kiertää kevättalven aikana pitkin maata), sillä juontajat Maarit Niiniluoto ja Esa Pakarinen jr. näyttivät vetävän osuutensa luonnosmaisen kässärin pohjalta.
Helismaalaisuuden (sen herkän puolen) kohtuu hyvin omassa laulutuotannossaan haltuun ottanut Tuure Kilpeläinen ja orkesteri klaaraavat revyyn kappaleet hienosti, leikkisästi ja totuttuja sovituksia vältellen. Kuunkuiskaajat-duo istuu kokonaisuuteen kuin kesäkolttu tanssilavalle. Ja Matti Muhonen on mainio Severi Suhosena, Impi Umpilampena ja Pekka Puupäänä; hyvä laulaja toki myös.
Mutta jos ei pidä vanhoja suomalaisia (lue: Toivo Kärjen säveltämiä, muitakin sointuja kuin perusduureja ja -molleja sisältäviä) iskelmiä, Rovaniemen markkinoiden kaltaisia pikatuotantoelokuvia, suhonen/eemeli/helismaa-akselin esi-standup-komiikkaa yms. arvokkaana asiana, ei kannata mennä piinaamaan itseään Rillumarei-revyysen - vaikka monessa laulussa agraarisesta virityksestä huolimatta on vahva viesti myös nykyajan kaupunkilaisille.
Ei rengin osa ole muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Edelleen isäntä sanoo, että voisit aloittaa praktiseeraamalla palkatta; tuttu tilanne monelle opiskelevalle harjoittelijalle.
Ei rengin osa ole muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Edelleen isäntä sanoo, että voisit aloittaa praktiseeraamalla palkatta; tuttu tilanne monelle opiskelevalle harjoittelijalle.
Itse sain väliajalla tilaamattoman bonuksen, kun sain jutella Esa Pakarinen jr:n lapsuuskaverin kanssa, joka tunsi tietysti myös seniorin hyvin.
Illan riipaisevin esitys oli Juniorin ilman säestystä tulkitsema Hiski Salomaan 1920-luvun lopulla levyttämä Askon kolmetrivinen (tunnetaan myös nimellä Askon kolmirivinen). Hämärän ja hikisen pirtin tanssin jytke tuli tulkittua tavalla, jossa vahvan sahdin sammuttama suomalaispelimanni kohtasi bluesäijän Pohjois-Amerikan syvästä etelästä.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Julkisuus haittaa leikkauksia
Kunnan palvelujen leikkaaminen ei ole helppoa, vaikka leikkaamista kutsuisi pehmeämmin säästämiseksi tai talouden tasapainottamiseksi.
Helppoa tai ei, jotain on tehtävä, jos rahaa menee enemmän kuin tulee.
Menot kasvavat, vaikka ei tehtäisi mitään, mitä ei tehty viime vuonna; vaikka ei perustettaisi yhtään uutta päiväkotiryhmää tai vedettäisi metriäkään uutta asvalttia.
”Ei tosiaan käy kuntajohtajia ja -päättäjiä kateeksi. Kun kriisiytyvässä kunnassa ryhdytään laatimaan leikkauslistoja, kunnan johto ja päättäjät eivät saa tukea miltään suunnalta”, sanoo kuntakonsultti Eero Laesterä Suomen Kuvalehden haastattelussa.
Juttu käsittelee kuntien taloutta usealta puolelta. Toimittajan silmään pistää, miten siinä arvioidaan julkisuuden vaikutusta päätöksentekoon. Jutussa todetaan, että jos kunnan johto ja päättäjät löytävät yksituumaisuuden säästökeinoista, ongelmat alkavat niiden tultua julki.
Tietysti ikäviä päätöksiä olisi helpompi tehdä, jos kuntalaiset eivät tietäisi, mitä ollaan tekemässä. Siinäkin tapauksessa, että kuntalaisilla on tietoa, päättäjät saisivat olla rauhassa, jos kuntalaisten mielipidettä ei kuuluisi missään.
Päättäminen on vaikeaa, tiedetään, mutta ei sitä pidä helpottaa salailulla.
Ehkä koira älähtää kalikan kalahtaessa, mutta kyllä paikallisen päivälehden toimittajan veri hieman lämpenee, kun valtakunnallisessa viikkolehdessä kirjoitetaan: ”Paikallismedia nostaa säästökohteet yksi toisensa jälkeen otsikoihin alas ammuttaviksi.”
Salon Seudun Sanomat on viimeisen vuoden aikana kirjoittanut poikkeuksellisen paljon Salon kaupungin leikkauksista ja säästöistä siksi, että niitä on suunniteltu ja valmisteltu ja niistä on päätetty. Äänessä ovat olleet virkamiehet, valtuuston, hallituksen ja lautakuntien päättäjät, ammattijärjestöjen edustajat ja kaupunkilaiset.
Lehti yrittää kertoa salolaisille, mitä kaupungissa tapahtuu. Leikkauksia tehdään niin kolholla puukolla, että joskus päättäjäkin lukee vasta lehdestä, mitä päätökset merkitsevät.
Eikö kiekkokaukaloiden jäädyttämisestä ole parempi puhua ennen pakkasia kuin vasta keväällä? Kaupungin kesätöistäkin kannattaa päättää ennen kesää, päätetään niistä mitä hyvänsä.
Keskivertosurffaajaa sinnikkäämpi netin käyttäjä löytää arvioita vanhustenhoidon vaikeuksista ja esityksiä kulttuurijärjestöjen kuristamisesta tai kaukolämmön kallistumisesta.
Oikein innokas kuntalainen voi jopa häiritä valmistelua tai päätöksentekoa kyselemällä päätösten mielekkyyden perään ja olemalla itse jotain mieltä.
Helppoa tai ei, jotain on tehtävä, jos rahaa menee enemmän kuin tulee.
Menot kasvavat, vaikka ei tehtäisi mitään, mitä ei tehty viime vuonna; vaikka ei perustettaisi yhtään uutta päiväkotiryhmää tai vedettäisi metriäkään uutta asvalttia.
”Ei tosiaan käy kuntajohtajia ja -päättäjiä kateeksi. Kun kriisiytyvässä kunnassa ryhdytään laatimaan leikkauslistoja, kunnan johto ja päättäjät eivät saa tukea miltään suunnalta”, sanoo kuntakonsultti Eero Laesterä Suomen Kuvalehden haastattelussa.
Juttu käsittelee kuntien taloutta usealta puolelta. Toimittajan silmään pistää, miten siinä arvioidaan julkisuuden vaikutusta päätöksentekoon. Jutussa todetaan, että jos kunnan johto ja päättäjät löytävät yksituumaisuuden säästökeinoista, ongelmat alkavat niiden tultua julki.
Tietysti ikäviä päätöksiä olisi helpompi tehdä, jos kuntalaiset eivät tietäisi, mitä ollaan tekemässä. Siinäkin tapauksessa, että kuntalaisilla on tietoa, päättäjät saisivat olla rauhassa, jos kuntalaisten mielipidettä ei kuuluisi missään.
Päättäminen on vaikeaa, tiedetään, mutta ei sitä pidä helpottaa salailulla.
x x x
Ehkä koira älähtää kalikan kalahtaessa, mutta kyllä paikallisen päivälehden toimittajan veri hieman lämpenee, kun valtakunnallisessa viikkolehdessä kirjoitetaan: ”Paikallismedia nostaa säästökohteet yksi toisensa jälkeen otsikoihin alas ammuttaviksi.”
Salon Seudun Sanomat on viimeisen vuoden aikana kirjoittanut poikkeuksellisen paljon Salon kaupungin leikkauksista ja säästöistä siksi, että niitä on suunniteltu ja valmisteltu ja niistä on päätetty. Äänessä ovat olleet virkamiehet, valtuuston, hallituksen ja lautakuntien päättäjät, ammattijärjestöjen edustajat ja kaupunkilaiset.
Lehti yrittää kertoa salolaisille, mitä kaupungissa tapahtuu. Leikkauksia tehdään niin kolholla puukolla, että joskus päättäjäkin lukee vasta lehdestä, mitä päätökset merkitsevät.
Eikö kiekkokaukaloiden jäädyttämisestä ole parempi puhua ennen pakkasia kuin vasta keväällä? Kaupungin kesätöistäkin kannattaa päättää ennen kesää, päätetään niistä mitä hyvänsä.
x x x
Julkisuus ei ole vain mediajulkisuutta. Esimerkiksi Salon kaupungin esityslistat ja pöytäkirjat ovat kenen tahansa luettavissa kaupungin verkkosivuilla. Sieltä toimittajatkin poimivat aiheita jalostettaviksi.Keskivertosurffaajaa sinnikkäämpi netin käyttäjä löytää arvioita vanhustenhoidon vaikeuksista ja esityksiä kulttuurijärjestöjen kuristamisesta tai kaukolämmön kallistumisesta.
Oikein innokas kuntalainen voi jopa häiritä valmistelua tai päätöksentekoa kyselemällä päätösten mielekkyyden perään ja olemalla itse jotain mieltä.
Kolumni julkaistu
Salon Seudun Sanomissa 8.2.2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)