Luen vielä yhden ja sitten lähden junaan, sanoi "idolini" Aronpuro. Lause olisi voinut olla hänen runostaan, jonkun muun suusta siihen poimittu.
Kun itse lähdin bussille, kirjaston ulko-ovella puheltiin, kuinka kirjasto on jäykkä paikka esiintyiä, eikä siellä tavoita samaa tunnelmaa kuin klubilla.
Runo kuuluu kaikkialle: kadulle, kauppaan, klubille ja kirjastoon.
Klubilla runous on arkista elämää, pöydän jalan vieressa ostoskassiin sulava pakastekala, läikähtävä olutlasi, humalaisen karaokea kaipaava välihuuto. Se on esiintymistä ja esittämistä. Se on yhden miehen tai naisen bändi keikalla.
Kirjastossa runo on kirjallisuutta. Se on varastossa, varattu, tilauksessa. Se on lainassa ja luvussa.
Matkalla Kolmen sepän kirjakaupasta (jotain piti ostaa, kun kerran halvalla sai) pysähdyin kuuntelemaan erikoisen kvartetin keikkaa: laulussa Mariska, kitarassa Anssi Kela, bassossa Niko Kokko (Maija Vilkkumaan bändi) ja rummuissa Tomi Joutsen (Amorphis) - ja ohjelmistossa mm. Motörheadin Ace of spades.
x x x
Lauantana juhlistettiin Salon taidemuseo Veturitallissa ja museon pihalla teatteri Quo Vadiksen 25-vuotistaivalta. Olin mukana kuvioissa, kun Salossa kirjoilla olevan QV:n toiminta alkoi järjestäytyä 1980-luvulla, mutta teatteria en ole Quovassa tehnyt.
Quovasta puhuttaessa taival ei ole metafora. Quova on nomaditeatteri: tekijät ja teatterina toimiva jurtta kiertävät maailmaa, ja näytelmät harjoitellaan kävellen. Lauantaina jurtassa nähtiin dokumentti, miten ryhmä harjoiteli Ihmisvihaajaa patikoimalla Pyreneillä.
Salossa nähty Runousoppi II (ensi-ilta Kustavissa heinäkuussa 2010) on vahvoilla teksteillä ja tulkinnoilla sekä hypnoottisella musiikilla rakennettu teatteriesitys. Tunnelma on väkisinkin intiimi piukkaan pakatussa jurtassa, mutta kyse ei ole pelkästään siitä: esittämisen ilo ja halu, sanomisen luontevuus vangitsevat katsojan.
Illan mittaan QV:n johtokaksikko Otso Kautto ja Markku Hoikkala kertoivat, kuinka teatteri on nykyään saavuttanut menestystä - ja kuinka menestys pelottaa. Kauton mukaan tärkeintä on, että ei laitostu. Laitostuminen ei ole suuruutta tai pienuutta, vaan sitä, että esitetään näytelmiä, koska ollaan teatteri. Quo Vadis on teatteri, koska haluaa esittää.
Runousoppi II on runoteatteria, monen näyttelijän monologi. Se voisi olla myös monisolistisen bändin keikka. Erkki Lampenin kapellimestaroiman Quo Vadis Bandin soitto on kuin Velvet Undergroundia 1960-luvulta tai Crime and The City Solutionia 1980-luvulta.
x x x
Tänä iltana käydään katsomassa vielä Guru, ja sitten ovat QV:n jurttajuhlat ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti