– Sen voin taata.
Huomenna, jos jumala suo, on meidän...
Tähän stoppi! Jos joulurauhan julistuksessa mennään eteenpäin, syntyy käsitys, että kristityn maailman vapahtajanaan pitämän henkilön syntymän kunniaksi vietettävä juhla olisi leimallisesti kristillinen.
Kyseessähän on kuitenkin globaali brändi, joka on lahjakkaasti levitetty kattamaan niin seimessä makaava piltti kuin kasvisuutejuomalla sokerihumalan hankkiva joulupukki.
Joulusta on tullut ongelma, varsinkin kouluissa. Opetushallitus ohjeistaa, että yksi virsi joulujuhlassa on kulttuuriperintöä eikä uskonnonharjoittamista.
Jos lehtorilta lipsahtaa kaksi virttä, rehtori ottaa puhutteluun. Kolmas on kiihotusta, vaikka yleisö viis veisaisi.
Joulu ilman jouluevankeliumia on ateististakin omituinen juhla; kuin olisi syntymäpäivillä, eikä kukaan kertoisi, kuka on päivänsankari.
Evankeliumi kytkee joulun ihmeen maallisen hallinnon toimiin. Koko maailma oli verolle pantava, ja alivaltiosihteeriltä kävi käsky, että yritysverotusta on kevennettävä ja asuntolainan korkovähennysoikeutta pienennettävä.
Mutta evankeliumit sikseen, ja vauhdilla päin Prinkkalaa.
Joulurauhanjulistus ei lopulta ole erityisen kristillinen, vaikka alkaa jumalalla ja vapahtajalla. Maallinen julistaja olettaa, että yleensä ihmiset käyttäytyvät huonosti ja käyttäytyisivät joulunakin, jos heitä ei uhattaisi kovennetuilla rangaistuksilla.
Sanalliselta ja musiikilliselta sisällöltään julistustuokio ei ole myöskään kovin rauhanomainen. Sisältö tiivistyy kolmeen riviin:
Huomenna, jos Jumala suo,
voi vainolaisten hurmehella peittää maan,
oi maamme!
(Pakina julkaistu
Salon Seudun Sanomissa 24.12.2010.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti